sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

28. vrk - Hulinaviikonloppu takana

Meillä on ollut varsinainen hulinaviikonloppu. Ukkoni ja vanhimmainen pojistamme lähti Kangasalalle karting-kisoihin jo torstaina, joten olemme olleet koko viikonlopun tyttöjen ja kahden nuorimmaisen kanssa keskenämme. Sain kuitenkin eilen pojille hoitajan päivälenkin ajaksi. Kiia toki puuttui joukosta, sillä Kiia lähti lainakoiraksi SM Agility 2016 -joukkuekisaan aikaisin lauantaiaamuna. Tekivät muuten hienon nollaradan. Sinällään aika huikea tulos, kun ottaa huomioon, että Tiia ja Kiia ehtivät treenaamaan kolme kertaa ennen kisoja. Aloittivat sitten saman tien ÄsÄmmistä ja tekivät hienon nollan. Se ketä kiinnostaa voi ihastella Kiian ja Tiian menoa alla olevasta videosta. Onhan Kiia kuitenkin Superin siskopuoli, joten siinä mielessä liittynee tähänkin projektiin. ;)


Meidän viiden metsälenkki ei sujunut ihan täysin ongelmitta, sillä saimme niskaamme ukkosen. Onneksi koirat eivät olleet moksiskaan jyrinästä mutta minä olin. En todellakaan pidä ukkosesta korkeiden puiden siimeksessä. Olen kyllä tässä ollut aloittamassa taas uudestaan juoksuharrastustani mutta että kumpparit jalassa ukkosta pakoon... Täytyy todeta, että vaikka kastuimme litimäriksi, kahden kilsan juoksu metsässä pelasti meidän pahemmalta salamoinnilta. Piti sitten tytöt pöhöttimellä kuivata ennen eilisiä vieraita, että heidän olisi mukavampi silitellä kuivia koiria. :) Kotonamme (autosta puhumattakaan) haisi kyllä vahvasti märkä koira, mutta sille en sitten enää mitään mahtanut ja leipomani vadelmapiirakkakin meni piloille. Aina ei voi onnistua... Ei edes joka toinen kerta. :P

Tänään sen sijaan kävimme ensin poikien kanssa Keskiajan markkinoilla. Myös Brie pääsi ihmettelemään alpakoita, kanoja ja kukkoja, poneja, miekkailijoita, jousiampujia ja kaiken moista mukavaa. Sieltä kurvasimme kodin kautta Muurameen liikkurikurssille harjoituskoirakoiksi Kiian ja Superin kanssa. Super esitti jälleen kerran temppujaan. Istui mm. tunnarikapulan päälle, kun eihän sitä kapulaa voi korrektisti luovuttaa. Onneksi se on jo valio. :D Liikkurikurssilta päästyämme kurvasimme takaisin Laukaaseen ottamaan taas lisää vieraita vastaan. Tosin se visiitti jäi ikävä kyllä lyhyehköksi, kun välistä piti ajaa hakemaan keskimmäinen poika kaverisynttäreiltä. Touhua on siis riittänyt, mikä sinällään on ihan hyvä, jotta aika kuluisi nopeampaa keskiviikkoon...

Saimme tänään myös erinomaisia uutisia KV Rovaniemeltä, jonne Superin poika, Miku (Amazeme Against All Limits) osallistui. Tämä oli Mikun ja Sannan ihka ensimmäinen näyttely. Tosin pojan esitti Jenny ja hienosti esittikin, sillä Miku oli PU2 ja sai samalla ensimmäisen sertinsä. Paljon onnea Sannalle ja Joelille Mikun ensimmäisestä sertistä! Kiitos myös Jennylle pojan esittämisestä!

Miku KV Rovaniemellä PU2 ja SERT

Eilen olivat Jaana ja tytöt (Särmä, Amazeme Icy Chilly Champagne ja Liz, Amazeme Supreme Sensation) käyneet Tuijan sekä Superin pojan, Eikan (Amazeme Arctic Challenge) että Ruusan kanssa lenkillä. Jaana laittoi pari kuvaa Eikasta meidän FB-ryhmään ja täytyy todeta, että Superilla on kyllä mahdottoman komeita poikia. Eikö olekin? :)

Eikka-poika Porista
Kuva: Jaana Pajunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti