sunnuntai 14. elokuuta 2016

3 vkoa 2 pv - Ensimmäiset vieraat

Saimme eilen ensimmäiset vieraat ja ihan nätisti osasivat laumani olla mitä nyt Kiia ja Brie hyppivät vasten ja nuolivat ja olivat jotenkin koko ajan läsnä. Superkin antoi vieraiden pallutella pentuja, vaikka silmä kovana vahti pentuhuoneen ulkopuolella. Erityisesti lapsivieraat voivat herättää koiraäidin (ja kasvattajan) huolestuneisuutta, koska kaikki lapset eivät välttämättä osaa olla tarpeeksi varovaisia pentuhuoneessa mutta eiliset vieraamme olivat kyllä oikein esimerkillisiä. 


Perheen tyttö oli tehnyt tällaisen hienon kortin ja pihalle leppäkertun. Paketissa oli myös kaksi herkullista suklaalevyä, jotka tulivat kyllä tarpeeseen. Perjantai-iltana nimittäin kun aloimme grillaamaan mieheni kanssa, huomasi hän, että lihan viimeinen käyttöpäivä oli torstaille. Sanoin miehelleni, että: -Eihän se liha tiedä olevansa 17 tuntia vanhaa. Niinpä rohkeina grillasimme lihan ja onneksemme vain minä ja mieheni söimme sitä (pojat eivät koskaan syö grillatessamme kuin kanankoipia ja makkaraa). Illasta sitten alkoi vääntää vatsaa ja paleltaa. Eilisen päivän sainkin juosta vessassa eli kyllä se liha tietää olevansa vanhaa. Jatkossa se tietää olevansa vanhaa hyvissä ajoin. :D Tämä oli tarinan opetus. :) Se on kyllä hassua, etten koskaan lapsilleni tai koirilleni päiväyksiltään vanhaa ruokaa antaisi mutta menen sitten itse erityisen herkkävatsaisena sellaista syömään. Mieheni pakki kesti satsin huomattavasti paremmin kuin minun eli saiko sitten paha palkkansa? :P

Tänään aamupäivästä saimme lisää suklaata, mistä en voi muuta kuin iloita. Oli vatsa kipeä tai ei, suklaa kelpaa aina. :) 

lauantai 13. elokuuta 2016

3 vkoa 2 pv - Pentuhuoneen valtaus

Tänään nämä kaverit ilmoittivat, etteivät enää suostu asumaan laatikossa, joten minun oli purettava loota. Pennelit nukkuvat pitkin poikin ympäri pentuhuonetta. Tänään on satanut koko päivän, joten olemme voineet ulkoilla vain terassilla. Ensimmäiset vieraat saapuvat kohta. Saapa nähdä miten pennelit ottavat ensimmäiset vieraat vastaan.


Brie on oikein oiva babysitterinä paitsi että käy vohkimassa kaikki penneleiden lelut. :P

torstai 11. elokuuta 2016

3 vkoa - Kaikkea uutta penneleiden elämässä

Huomaa kyllä, että pennelit ovat tulleet kolmen viikon ikään, sillä hereilläoloaika pitenee päivä päivältä ja osa ottaa jo selvästi kontaktia minuun. Voiko olla sen suloisempaa kuin tuollainen about 10 senttiä korkea bordercolliepentu, joka tulee sinun luokse häntä heiluen? Voin kertoa, ettei. Olen saanut päivittäin niin paljon pentupusuja, että niillä kyllä jaksaa taas kummasti eteenpäin. Vaikka olenkin nostellut parina viimeisenä päivänä poikia (ja kerran oliko se nyt sitten Metkua) pihalle aina tilaisuuden tullen, tänään kaikki pääsivät päivästä pihalle. Otin samalla sitten kolmeviikkoiskuvat. Jokainen näistä lähti kyllä tutkimaan täysin uutta ympäristöä. Jotkut vähän nopeammin ja pidemmälle, jotkut vähän hitaammin tarkasti maata nuuskien mutta tärkeintä lienee, että joka ikinen lähti liikkumaan eli uteliaisuus vei voiton. Illasta nostin pennut iltaruoan jälkeen tuohon terassille haistelemaan ulkoilmaa, kun maa oli sateen jäljiltä märkä. Aikaisempina päivinä pennut ovat päässeet tutkimaan pentuhuonetta aina ruoan jälkeen. Erityisesti nämä mustavalkoiset ovat tässä huoneenvalloituksesta kunnostautuneet. :P

Tänään illasta annoin myös ensimmäisen matokuurin. Käytän Canex-tahnaa tähän ensimmäiseen madotukseen. Punnitsin pennut madotusta varten mutta täytyy myöntää, että vaaka heilui kyllä sen verran, että painot ovat arvioita. Varmuuden vuoksi annoin kaikille 1,5 kilon mukaan paitsi Lystille. Matokuurin, iltaruoan ja pienen ulkoilun jälkeen leikkasin pennuilta jälleen kerran kynnet, kun olivat juuri sopivan unisia, :)

Painot lisäilen huomenissa. Tänään ja eilen on ollut sen verran aktiivista, etten taida nyt enää pidempään jaksaa kirjoitella tätä blogia tälle päivälle. Sen verran todettakoon, että kyllä nämä kaverit ovat kivoja harrastuskavereita. Tälläkin viikolla olen päässyt tekemään peltojälkeä (Brie), agilitya (Brie, Kiia), rallytokoa (Kiia), tokoa (Siru, Brie) sekä paimennusta (Brie). 


Hikka ♀
Syntymäpaino: 338 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 608 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 896 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx



Källi  ♂
Syntymäpaino: 370 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 692 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1016 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx



Lysti ♀
Syntymäpaino: 250 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 488 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 750 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx




Metku ♀
Syntymäpaino: 320 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 516 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 816 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx




Roihu ♂
Syntymäpaino: 350 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 644 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1 005 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx




Tiuhti ♀
Syntymäpaino: 325 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 603 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 958 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx




Viuhti ♀
Syntymäpaino: 355 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 639 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 963 g
Paino 3 viikon ikäisenä: xxx
Kasvu prosenteina: xxx




maanantai 8. elokuuta 2016

18 pv - Hei me harjoitellaan syömistä

Tänään Limpparit pääsivät harjoittelemaan kiinteän ruoan syömistä. Vähänhän ne näyttävät säälittäviltä sammakoilta mutta hyvinhän tuo tuntuu uppoavan. Lysti-tyttö vallan asui tarjottimella.


perjantai 5. elokuuta 2016

15 pv - Roihun taidonnäyte

Tulin juuri Kuopiosta näyttelyreissusta, joka meni varsin mallikkaasti. Ensin näytti siltä, ettei sataisi, kunnes saimme sellaisen sadekuuron päälle, että oksat pois. Raviradalle ilmestyi kuralammikoita ja vaatteet kastuivat läpimäriksi. No, meidän Siru loikki lammikoiden yli (hienohelma) mutta tästä huolimatta Siru oli ROP. Limppareiden mummo, Nancy, karvattomuudestaan huolimatta juoksi itsensä hienosti vetskuluokassa toiseksi ja PN-kehässä kolmanneksi. On siinä rautainen mummo. Nancy täyttää alle kuukauden päästä 13 vuotta ja edelleen mummo esittää parastaan! Olen kyllä todella tyytyväinen, että Nancy huonosta turkkitilanteestaan huolimatta sai erinomaisen ja SA:n! Tuomarina oli Eva Ericsson. Hän antoi hyvin pitkän arvostelun ja oli muutenkin todella miellyttävä tuttavuus mutta SA:n suhteen hän oli sanoisinko valikoiva. :)

Täällä Laukaassa pentujen ja ennen kaikkea heidän äitikoiran elo sujui ongelmitta. Hoitovastuussa oli mieheni, joka taatusti osaa antaa Superille ruoan klo 12 ja päästää koiria välillä pihalle. 

Kotiin tultuani vaihdoin penneleille taas alustat. Olivat kyllä silloin unten mailla. Vaihdon jälkeen Limpparit hieman tepastelivat. Sain sitten filmattua pienen pätkän. Nämähän eivät ole hereillä tällä hetkellä kuin ehkä sen viisi minuuttia kerrallaan mutta ovat kyllä silloin syötävän suloisia. 


torstai 4. elokuuta 2016

2 vkoa - Kävelyharjoituksia

Limpparit ovat alkaneet suorittaa lyhyitä kävelyharjoituksia. Erityisesti Roihu on tässä kunnostautunut (uuullatus). On muuten veikeännäköistä, kun 2-viikkoinen pentu kävelee. Eilen lapset saivat elämänsä ensimmäisen manikyyrin, joka meni kyllä yllättävän hyvin. Pennut suhtautuivat tyynesti käsittelyyn.

Ensi viikon loppupuolella saammekin ensimmäiset vieraat. Osa teistä, rakkaista blogini lukijoista, onkin jo sopinut kanssani ajasta, jolloin voi tulla pentuja palluttelemaan. Viikonloppuajat ovat vähän kortilla, kun tälle kuulle sattuu nyt tietenkin kaikki mahdolliset enemmän tai vähemmän pakolliset menot. Toistaiseksi vapaata näyttäisi olevan 14.8., sunnuntaille 21.8. voin yrittää mahduttaa vielä yhden porukan. Lauantaina 27.8. onnistuu iltapäivän puolella (aamupäivän olen talkoilemassa mätsäreissä) ja myöskin sunnuntaina 28.8. on vapaata iltapäivän puolella. Viikolla sopii kyllä tulla milloin vain.

Laitan tähän teille nyt näkyviin tänä aamuna otetut 2-viikkoiskuvat. Painot lisään myöhemmin. Taidan hieman laiskistua ja laitan nämä kuvat aakkosjärjestyksessä. Ei kai sillä ole oikeasti väliä missä järjestyksessä Limpparit tulivat ulos tähän maailmaan.

Hikka ♀
Syntymäpaino: 338 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 608 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 896 g
Kasvu prosenteina: 58 %



Källi  ♂
Syntymäpaino: 370 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 692 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1016 g
Kasvu prosenteina: 47 %



Lysti ♀
Syntymäpaino: 250 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 488 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 750 g
Kasvu prosenteina: 54 %



Metku ♀
Syntymäpaino: 320 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 516 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 816 g
Kasvu prosenteina: 58 %



Roihu ♂
Syntymäpaino: 350 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 644 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1 005 g
Kasvu prosenteina: 56 %



Tiuhti ♀
Syntymäpaino: 325 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 603 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 958 g
Kasvu prosenteina: 59 %



Viuhti ♀
Syntymäpaino: 355 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 639 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 963 g
Kasvu prosenteina: 50 %




Källi Teräsmiehenä

Källi osuu linssiin muita useammin

Tämä taitaa olla Viuhti

Pikkutytöt Metku ja Lysti